Alaraajojen ulkorotaatio: aukikierto

Klassisen baletin tekniikka ja rasitusvammat - Jalan ja nilkan alue

Versio hetkellä 26. elokuuta 2009 kello 16.24 – tehnyt Anu (keskustelu | muokkaukset)

(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Sisällysluettelo

Aukikierto

Kuva B1. Aukikierto battement tendu-liikkessä sivulle.

Aukikierto on baletin tekniikan tyypillisin piirre sekä esteettinen perusta. Se tarkoittaa lonkkanivelten ja alaraajojen muiden nivelten (polven, nilkan ja jalan) maksimaalista ulkokiertoa.[1] Mahdollisimman suuren aukikierron tulisi säilyä lähes kaikissa klassisen baletin asennoissa, askelissa ja liikkeissä, myös kaikissa viidessä perusasennossa. Vaikka aukikierron ulkorotaatio muodostuu suurimmaksi osaksi lonkkanivelestä ja jalan ja nilkan nivelet osallistuvat siihen vain hyvin pienellä osuudella, virheellisesti suoritettuna ja pakotettuna se on kuitenkin yksi suurimmista tanssijan jalan ja nilkan alueen rasitusvammojen aiheuttajista. Tämän sivuston vammoista pakotettu aukikierto saattaa aiheuttaa mm. rasitusmurtumia, akillesjänteen tendiniittiä ja hallux valgusta.

Ideaalinen molempien alaraajojen ulkokierto on yhteensä 180 astetta, mutta harva tanssija todellisuudessa yltää tähän. Suurin osa aukikierrosta saavutetaan lonkan ulkorotaatiolla (60-70%), loput muodostuu tibian eli sääriluun varren kierrosta (engl. tibial torsion, 0-20 astetta tanssijoilla[2]) ja polven, nilkan ja jalan nivelistä.[3]

Pakotettu aukikierto

Aukikiertoa pidetään yleensä niin olennaisena ominaisuutena klassisen baletin tekniikassa, että tanssija saattaa yrittää pakottaa alaraajansa nivelet ulkokiertoon, usein kuitenkin tuhoisin seurauksin. Mm. Coplan[4] on tutkinut, että tanssijoilla, jotka vääntävät väkisin alaraajansa aukikiertoon, on merkittävästi enemmän rasitusperäisiä vammoja kuin aukikierron teknisesti oikein suorittavilla tanssijoilla. Tanssija voi yrittää vääntää alaraajansa suurempaan ulkokiertoon joko lantiosta, polvinivelistä tai nilkan ja jalan nivelistä. Kun lantiokoria kallistaa anteriorisesti ja kääntää lannerankaa notkolle eli lordoosiin, lonkkanivelen ulkokiertoa rajoittavien nivelsiteiden osat löystyvät, ja tanssija saavuttaa suuremman aukikierron. Korostunut lordoosi aiheuttaa kuitenkin ylikuormitusta alaselälle.[5] Myös polvinivelten vääntäminen väkisin ulkorotaatioon aiheuttaa tuhoisaa kiertovoimaa polven alueelle ja saattaa johtaa erilaisiin polven vammoihin.[6]

Tanssija saattaa yrittää vääntää jalkateränsä väkisin ulkokiertoon. Tässä asennossa jalka pronatoi helposti ja jalan sisempi pitkittäiskaari madaltuu. Calcaneus eli kantaluu kääntyy liian suureen eversioon, jolloin talus puolestaan kääntyy sisäkiertoon ja plantaarifleksoituu. Jalan painopiste asettuu jalan sisäsyrjälle. Asento venyttää ensimmäisen ja toisen metatarsaaliluun välistä nivelsidettä ja tekee ensimmäisestä metatarsaalista yliliikkuvan. Ensimmäinen metatarsaalin pää kääntyy lopulta dorsifleksioon ja paino siirtyy siten ensimmäistä metatarsaalia huomattavasti heikomman toisen metatarsaalin varaan aiheuttaen sille ylikuormitusta. Metatarsaalien välisen nivelsiteen löystyminen saattaa myös kääntää metatarsofalangeaaliniveltä valgus-asentoon.[7]

Toistuva pronaatioasento aiheuttaa voimakasta ylirasitusta jalan mediaalisille osille. Jalan sisempää pitkittäiskaarta tukevat lihakset ja nivelsiteet saattavat ylirasittua ja löystyä, jolloin jalan ja nilkan stabiliteetti heikkenee ja sisempi pitkittäinen kaari madaltuu toiminnallisesti. Pakotetun aukikierron ja jalan kaaren madaltumisen on todettu olevan yhteydessä tanssijoiden rasitusmurtumien (etenkin toisen metatarsaalin), plantaarifaskiitin, akillestendinoosin ja hallux valguksen syntyyn.[8]

Kuva B2. Tanssija yrittää pakottaa alaraajansa aukikiertoon lannerangan lordoosilla ja kääntämällä jalkaterät abduktioon yli oman ulkokiertonsa. Jalka pronatoi.
Kuva B3. Aukikierto on suoritettu teknisesti oikein. Lanneranka ei ole kääntynyt lordoosiin ja paino on jakaantunut tasaisesti jalan kolmelle tukipisteelle.

Viitteet

  1. Clippinger 2005, 136.
  2. Champion & Chatfield 2008, 122, 132-3
  3. Coplan 2002, 570-80; Motta-Valencia 2006, 3
  4. Coplan 2002
  5. Coplan 2002, 162, 580-1; Kapandji 1997, 20
  6. Coplan 2002, 580-1
  7. Kravitz 2005, 186-8
  8. Ahonen 2008, 103-4; Coplan 2002, 581

Lähteet

  • Ahonen, J. 2008. Biomechanics of the Foot in Dance. A Literature Review. Journal of Dance Medicine & Science. 12 (3), 99-108.
  • Champion L.M. & Chatfield, S.T. 2008. Measurement of Turnout in Dance Research. A Critical Rewiew. Journal of Dance Medicine & Science, 12, (4), 121-35.
  • Clippinger, K. 2005. Biomechanical Considerations in Turnout. Teoksessa Solomon R., Solomon J., Cerny Minton, S. 2005. Preventing Dance Injuries. S. 135-50. Human Kinetics, Champaingn, USA.
  • Coplan, J.A. 2002. Ballet dancer’s turnout and its relationship to self-reported injury. Journal of Orthopaedic & Sports Physical Therapy, Nov. 32 (11), 579-84.
  • Kravitz, S.R 2005. Pronation As a Predisposing Factor in Overuse Injuries. Teoksessa Solomon R., Solomon J., Cerny Minton, S., 2005. Preventing Dance Injuries. S. 185-9. Human Kinetics, Champaingn, USA.
  • Negus, V., Hopper, D. & Briffa, N.K. 2005. Associations Between Turnout and Lower Extremity Injuries in Classical Ballet Dancers. Journal of Orthopaedic and Sports Physical Therapy, 35, 307-18.
  • Vaganova, A. 1969. Basic Principles of Classical Ballet. Russian Ballet Technique. Dover Publications, Inc., New York, USA.
<< Etusivulle
Tietoja sivustosta
Kirjaudu