Rasitusmurtumat

Klassisen baletin tekniikka ja rasitusvammat - Jalan ja nilkan alue

Sisällysluettelo

Yleistä

Kuva F1. Toinen metatarsaaliluu, sesamluut ja naviculare ovat alttiita rasitusmurtumille.

Nilkan ja jalan luiden rasitusmurtumat ovat yleisiä klassisen baletin tanssijoilla. Jatkuva nilkan ja jalan alueen kova kuormitus saattaa aiheuttaa mikrotraumoja jalan luille, eikä luun uudismuodostus pääse tapahtumaan toistuvassa ylikuormituksessa. Vähitellen luu heikkenee ja mikrotraumat muodostavat murtuman.[1] Rasitusmurtuma voi esiintyä tanssijalla missä vaan jalan luussa. Yleisimmin murtumia on kuitenkin metatarsaaliluissa, kaikkein yleisimmin toisessa metatarsaalissa.[2] Nilkan ja jalan luista myös naviculare ja sesamoid-luut ovat alttiita rasitusmurtumille (kuva F1)[3].

Tanssijoiden jalan ja nilkan luiden rasitusmurtumat voivat aiheutua monesta eri tekijästä. Ensinnäkin tekniikassa toistuvat plantaari- ja dorsifleksiot, kärkitossutyöskentely ja runsaat hypyt, jotka aiheuttavat tärähdyksiä luisiin rakenteisiin, voivat aiheuttaa ylikuormitusta. Suuri harjoittelumäärä ja -teho ja epäonnistunut palautuminen lisäävät rasitusmurtumien riskiä. Myös pyrkimys hoikkaan tanssijan vartalon ideaaliin saattaa olla vahingollista luille. Naisurheilijan oireyhtymän (engl. female athlete triad), johon kuuluvat häiriintynyt syömiskäyttäytyminen, epäsäännölliset kuukautiset ja luuston kunnon heikkeneminen, onkin todettu olevan yhteydessä luiden murtumiin.[4]


Toisen metatarsaaliluun rasitusmurtuma

Kuva F2. Demipointe-asennossa I ja II metatarsaaliluu kantavat suurimman osan tanssijan painosta.

Yleisin tanssijan jalan alueen rasitusmurtuma esiintyy toisessa metatarsaalissa, useimmiten luun proksimaalisessa päässä. Ensimmäinen ja toinen metatarsaali joutuvat suurelle kuormitukselle demipointe- ja pointe-asennoissa, koska ne kantavat suurimman osan tanssijan painosta näissä asennoissa. Ensimmäinen metatarsaaliluu on kaksi kertaa isompi ja neljä kertaa voimakkaampi kuin toinen metatarsaali[5], joten toinen metatarsaali joutuu suhteessa huomattavasti suuremmalle kuormitukselle (kuva F2). Mikäli ensimmäinen metatarsaali on vielä lyhyempi kuin toinen (esim. Mortonin jalassa), saattaa toinen metatarsaali ylikuormittua ja todennäköisyys rasitusmurtuman kehittymiseen kasvaa.[6]

Myös pakotettu aukikierto on yksi syy toisen metatarsaalin rasitusmurtuman syntyyn. Mikäli tanssija yrittää kääntää jalkateränsä ulkokiertoon yli oman luonnollisen aukikiertonsa, jalka saattaa kääntyä pronaatioon ja jalan painopiste asettua jalan sisäsyrjälle. Tällöin ensimmäisen ja toisen metatarsaalin välinen nivelside saattaa venyttyä ja löystyä. Nivelsiteen löystyessä ensimmäinen metatarsaali pääsee kääntymään dorsifleksioon, jolloin painopiste siirtyy heikommalle toiselle metatarsaalille aiheuttaen luulle suurta biomekaanisesti epänormaalia rasitusta.[7]

Viidennen metatarsaaliluun rasitusmurtuma

Kuva F3. Tanssijan jalan painopiste on siirtynyt virheellisesti päkiän ulkosyrjälle, jolloin jalan lateraaliset osat ja erityisesti viides metatarsaali ylikuormittuvat.

Viidennen metatarsaalin rasitusmurtuma saattaa syntyä jalan lateraalisen puolen ylikuormituksesta. Ylikuormitusta voi syntyä, jos tanssija ei saavuta demipointessa 90-100 asteen plantaarifleksiota tai metatarsofalangeaalinivelen ekstensio ei yllä 90 asteeseen, jolloin hän yrittää kompensoida liikevajausta siirtämällä painoa jalan ulkosyrjälle (kuva F3). Jalkaterä kääntyy supinaatioon ja jalkaan syntyy varusasento. Asento saattaa johtua myös nilkan ja jalan lihaksiston heikkoudesta. Mikäli asento on toistuva, viides metatarsaali saattaa ylikuormittua ja altistua rasitusmurtumalle.[8]

Oireet

Aluksi rasitusmurtumat eivät välttämättä aiheuta kovinkaan voimakasta kipua. Kipua voi esiintyä tanssiharjoituksen loppupuolella ja sen jälkeen. Vähitellen murtuman edistyessä kipu alkaa kuitenkin voimistua ja sitä voi tuntua jo harjoituksen alkuvaiheessa ja normaalissa kävelyssäkin. Kipua on yleensä vaikea paikallistaa, eikä murtuma-alueella yleensä ole turvotusta.[9] Palpoitaessa murtumakohdassa on kuitenkin usein havaittavissa kyhmy. Rasitusmurtumaa tulee epäillä erityisesti, mikäli harjoittelun määrässä, kestossa, tehossa tai harjoitusalustassa on tapahtunut viimeaikoina muutos. Diagnoosin tekemistä hankaloittaa se, että röntgenkuva paljastaa rasitusmurtuman vasta kahden viikon kuluttua, kun murtuma on ehtinyt edetä tarpeeksi pitkälle[10].

Hoito

Akuuttivaiheen tärkein toimenpide on kolmen k:n hoitomuoto: kylmä, kompressio ja koho. Rasitusta tulisi välttää siihen asti kunnes luu kestää jälleen kuormitusta. Kipua tuottavien liikkeiden suorittaminen tulisikin lopettaa kokonaan paranemisprosessin ajaksi. Vaihtoehtoisia harjoitelumuotoja, jotka eivät kuormita rasitusmurtuman aluetta, voidaan käyttää. Tällaisia voivat olla esim. vesijuoksu tai uiminen. Joissakin tapauksissa luun immobilisaatio on tarpeen, vaihdellen murtuman paikan ja vakavuuden mukaan.[11] Myös tekniikkavirheiden korjaaminen on tärkeää, jotta biomekaanisesti epänormaali rasitus saataisiin poistettua. Tanssijan tulisi esimerkiksi huolehtia, ettei jalan painopiste pääse kääntymään jalan sisäsyrjälle, vaan että se jakaantuu tasaisesti jalan kolmelle tukipisteelle. Silloin toiselle metatarsaaliluulle ei aiheudu ylimääräistä kuormitusta. Luun parantuessa voidaan palata asteittain tanssiharjoitteluun, kuitenkin kipua murtumakohdassa välttäen[12].

Viitteet

  1. Motta-Valencia 2006, 12
  2. Goulart et al. 2008, 297
  3. Motta-Valencia 2006, 11
  4. Goulart et al. 2008, 295; Motta-Valencia 2006, 13
  5. Ahonen 2008, 105
  6. Peltokallio 2003, 110
  7. Kravitz 2005, 188
  8. Goulart et al. 2008, 300
  9. Kadel 2006, 819.
  10. Peltokallio 2003, 107
  11. Dugan et al. 2007, 407-8.
  12. Motta-Valencia 2006, 14

Lähteet

  • Ahonen, J. 2008. Biomechanics of the Foot in Dance. A Literature Review. Journal of Dance Medicine & Science. 12 (3), 99-108.
  • Dugan, S.A., Weber, K.M. 2007. Stress Fractures and Rehabilitation. Physical Medicine and Rehabilitation Clinics of North America. 18, 401-16.
  • Goulart M., O’Malley, M., Hodgkins, W. et al., 2008. Foot and Ankle Fractures in Dancers. Clinics in Sports Medicine. 27, 295-304.
  • Motta-Valencia, K. 2006. Dance-Related Injury. Physical Medicine and Rehabilitation Clinics of North America. 17 (3), August, 1-19.
  • Kadel, N. 2006. Foot and Ankle Injuries in Dance. Physical Medicine and Rehabilitation Clinics of North America 17, 813-26.
  • Kravitz, S.R. 2005. Pronation As a Predisposing Factor in Overuse Injuries. Teoksessa Solomon R., Solomon J., Cerny Minton, S. 2005. Preventing Dance Injuries. S. 185-9. Human Kinetics, Champaingn, USA.
  • Peltokallio, P. 2003. Tyypilliset urheiluvammat. CD-versio. Medipel Oy.
<< Etusivulle
Tietoja sivustosta
Kirjaudu