Akillesjänteen tendiniitti ja tendinoosi

Klassisen baletin tekniikka ja rasitusvammat - Jalan ja nilkan alue

Sisällysluettelo

Yleistä

Kuva G1. Akillesjänne, joka on gastrocnemiuksen ja soleuksen yhteinen jänne.

Akillesjänne on gastrocnemius- ja soleuslihaksen yhteinen jänne. Yhdessä ne suorittavat ylemmän nilkkanivelen plantaarifleksiota. Akillesjänne on ihmisen kehon vahvin jänne, mutta anatomisen sijaintinsa vuoksi se on kuitenkin altis vammoille. Se joutuu mm. kantamaan yli kuusinkertaisesti kehon painon juostessa tai hypätessä. Myös klassisen baletin tanssijoilla esiintyy paljon akillesjänteen ongelmia, mm. lajissa esiintyvien runsaiden hyppyjen vuoksi. Akillesjänteen rasitusperäisistä vammoista tanssijoilla esiintyy lähinnä tendiniittiä ja tendinoosia. [1]

Akillesjänteen tendiniitti tarkoittaa jänteessä ilmenevää akuuttia tulehdusreaktiota. Jänteen tulehdus voi syntyä äkillisen trauman tai pitkäkestoisen rasituksen seurauksena, kun jänne ei kestä siihen kohdistuvaa kuormitusta. Akillesjännettä ei ympäröi tyypillinen synoviaalinen jännetuppi, vaan pikemminkin faskia eli kalvo, jota kutsutaan paratenoniksi. Vamma voikin esiintyä joko jänteessä itsessään tai sitä ympäröivässä paratenonissa. Usein on vaikeaa erottaa, kummassa rakenteessa tulehdus on.[2]

Akillesjänteen tendiniitti alkaa usein paratenonista, jonka tulehdus aiheuttaa jänteeseen ja sen ympäristöön kudoshankausta ja mekaanista ärsytystä. Ärsytyksen seurauksena jänne ja sen kulkutie turpoavat. Mikäli tanssija jatkaa harjoittelua kivusta huolimatta, alkaa paratenon arpeutua ja jänteeseen muodostua kiinnikkeitä ja rakenteellisia vaurioita.[3] Tällöin tendiniitti saattaa kehittyä krooniseksi tendinoosiksi. Tendinoosi on jänteen degeneratiivinen tila, johon ei liity enää akuuttia tulehdusmuutosta. Tendinoosissa jänne paksuuntuu paikallisesti tai laajemmin.[4]

Baletin tekniikasta aiheutuva ylikuormitus

Tanssijan akillestendiniitin tai –tendinoosin syntyyn on useita syitä. Klassisen baletin tekniikassa on runsaasti plantaarifleksiota sisältäviä liikkeitä (mm. nilkan ojennus, demipointe ja pointe), jota suorittavat pääasiallisesti akillesjänteeseen kiinnittyvät triceps surae-lihakset. Tämä saattaa ylikuormittaa akillesjännettä.[5] Myös mikäli tanssijalla on matala demipointe-asento, triceps surae-lihakset ja akillesjänne ylikuormittuvat helposti, jos tanssija yrittää nostaa asentoa pakottamalla toivottuun 90-100 asteen plantaarifleksioon.[6]

Suurimman kuormituksen akillesjänteelle aiheuttaa lihaksen eksentrinen työ, varsinkin liikkeen tapahtuessa nopeasti. Tanssin tekniikassa akillesjänteeseen kohdistuu nopeaa eksentristä kuormitusta mm. hyppyjen ponnistus- ja laskeutumisvaiheessa tapahtuvassa demi-pliéssä. Tämä voi aiheuttaa mikrovaurioita jänteeseen ja johtaa vähitellen tulehdukseen.[7] Akillesjänteen tendiniitti saattaa aiheutua myös siitä, että tanssija laskeutuu toistuvasti hypystä laittamatta demi-pliéssä kantapäitä kokonaan maahan, jolloin akillesjänne saattaa vähitellen lyhentyä ja tulehdusriski kasvaa.[8]

Tendiniitti saattaa myös johtua aukikierto-asennon virheellisestä suorittamisesta, pakotetusta aukikierrosta, jolloin jalka kääntyy helposti pronatoivaan asentoon. Pronaatiossa calcaneus eli kantaluu kääntyy eversioon ja talus puolestaan kääntyy sisäkiertoon kiertäen samalla tibiaa eli sääriluuta sisäänpän. Tämä jalan virheasento aiheuttaa myös akillesjänteen vääntymisen, joka aiheuttaa sille ylimääräistä kuormitusta.[9]

Oireet

Akillesjänteen tendiniitti oireilee paikallisena kipuna, usein 3-6 cm päässä sen kantapään kiinnityskohdasta. Tämä on akillesjänteen heikoin kohta, sillä se on heikosti verisuonitettu ja siinä jännesäikeet menevät eniten ristiin.[10] Samalla alueella tuntuu arkuutta palpoidessa. Tulehduksen alussa aamuisin akillesjänne saattaa tuntua jäykältä ja kivuliaalta. Vähitellen kipua alkaa esiintyä myös fyysisen aktiviteetin aikana ja erityisesti hypyistä laskeutuessa tai syvässä nilkkanivelen dorsifleksioasennossa. Kipu kuitenkin usein häviää levossa. Jänteessä esiintyy akuutissa vaiheessa turvotusta ja joskus nilkkaa koukistaessa ja ojentessa narinaa.[11]

Hoito

Akillesjänteen rasitusvammat reagoivat hyvin konservatiiviseen hoitoon ja tanssija pystyy usein palaamaan harjoitteluun 2-3 viikon kuluttua hoidon alkamisesta. Akuutissa vaiheessa tendiniitti parantuu levolla, tulehduskipulääkityksellä, kylmähoidolla sekä triceps surae-lihasten venytyksillä ja voimaharjoittelulla. Voimaharjoitteiden tulisi olla kevyitä ja vastustavia harjoitteita, jotka etenevät progressiivisesti. Myös venytysten tulisi olla kevyitä. Kantakorokkeita (1,5-2 cm) voidaan harkita tavallisiin kenkiin. Myös tekniikkavirheiden korjausta tulisi painottaa sekä tendiniitin että tendinoosin hoidossa.[12] Esimerkiksi pronaation korjaaminen aukikiertoasennossa on tärkeää, jotta akillesjänteelle ei aiheudu ylimääräistä kuormitusta vääntyneen asennon vuoksi.

Tendinoosissa hoitojakso on huomattavasti pitempi. Aluksi lepo on tärkeää, kunnes narina jänteessä on lakannut. Aikaisessa vaiheessa suoritetaan plantaarifleksioita jumppakuminauhan vastuksella. Eksentriset voimaharjoitteet ovat tehokkaita ja ne vaikuttavat suotuisasti jänteen kollageeniin, elastisuuteen ja toimintaan. Lämmiteltynä triceps surae-lihaksia on myös tärkeää venyttää. Harjoitteita suoritetaan aina kivuttomalla alueella ja kuntoutuksen seuraavaan vaiheeseen edetään vasta, kun edellinen jakso voidaan viedä läpi ilman kipua. Myös paikalliset kortisonipistokset ovat antaneet hyviä hoitotulosia.[13] Mikäli konservatiivinen hoito ei auta, akillesjänne saattaa tarvita leikkaushoitoa[14].

Viitteet

  1. Hodgkins et al. 2008, 280-3
  2. Hodgkins et al. 2008, 280-3; Peltokallio 2003, 495
  3. Peltokallio 2003, 495
  4. Hodgkins et al. 2008, 280-3; Peltokallio 2003, 495
  5. Kadel 2006, 824
  6. Norris 2005, 48
  7. Peltokallio 2003, 452
  8. Norris 2005, 48
  9. Norris 2005, 48; Peltokallio 2003, 497
  10. Peltokallio 2003, 489
  11. MacIntyre & Joy 2000, 363-4; Motta-Valencia 2006, 10.
  12. Peltokallio 2003, 502.
  13. Peltokallio 2003, 503.
  14. Hodgkins et al. 2008, 282-3

Lähteet

  • Hodgkins, C.W., Kennedy, J.G. & O’Loughlin, P.F. 2008. Tendon Injuries in Dance. Clinics in Sports Medicine. 27, 279-88.
  • Kadel, N. 2006. Foot and Ankle Injuries in Dance. Physical Medicine and Rehabilitation Clinics of North America 17, 2006, 813-26.
  • MacIntyre, J. & Joy, E. 2000. Foot and Ankle Injuries in Dance. Clinics in Sports Medicine. 19 (2), April 2000.
  • Motta-Valencia, K. 2006. Dance-Related Injury. Physical Medicine and Rehabilitation Clinics of North America. 17 (3), August, 1-19.
  • Norris, R.N. 2005. Common Foot and Ankle Injuries in Dancers. Teoksessa Solomon R., Solomon J., Cerny Minton, S. 2005. Preventing Dance Injuries. S. 39-51. Human Kinetics, Champaingn, USA.
  • Peltokallio, P. 2003. Tyypilliset urheiluvammat. CD-versio. Medipel Oy.
<< Etusivulle
Tietoja sivustosta
Kirjaudu