Äärimmäinen plantaarifleksio: ojennus, demipointe ja pointe

Klassisen baletin tekniikka ja rasitusvammat - Jalan ja nilkan alue

Sisällysluettelo

Äärimmäinen plantaarifleksio

Kuva C1. Normaali jalan ja nilkan plantaarifleksio on 50 astetta, ideaalinen tanssijan plantaarifleksio on 90-100 astetta.

Nilkan ja jalan nivelten maksimaalinen plantaarifleksio esiintyy hyvin monipuolisesti baletin tekniikan useissa liikkeissä, mm. nilkan ojennuksessa, korkealla päkiöiden päällä seistessä (demipointe) ja kärkitossuilla tanssiessa (pointe). Lajin ideaalien mukaan tanssijan nilkan ja jalan nivelten plantaarifleksion tulisi olla yhteensä 90-100 astetta[1], kun taas ei-tanssijoilla plantaarifleksio on keskimäärin 50 astetta (kuva C1). Toistuvana äärimmäinen plantaarifleksio kuormittaa jalan ja nilkan rakenteita ja saattaa johtaa erilaisiin rasitusvammoihin, mm. flexor hallucis longuksen tendiniittiin, rasitusmurtumiin, akillesjänteen tendiniittiin ja nilkan anterioriseen ja posterioriseen pinnetilaan. Oikein linjatut asennot eivät kuitenkaan yleensä aiheuta tanssijalle suurta vammariskiä, vaan usein vasta tekniikkavirheet johtavat nilkan ja jalan alueen ylikuormittumiseen ja vammoihin. Tällä sivulla onkin käsitelty kunkin liikkeen yhteydessä myös tekniikkavirheiden aiheuttamaa ylikuormitusta.


Nilkan ojennus

Baletin tekniikassa nilkan ojennus tehdään melkein aina, kun alaraajalla suoritetaan avoimen kineettisen ketjun liike. Ojennuksessa nilkan ja jalan nivelet plantaarifleksoidaan siirtämättä painoa alaraajalle. Plantaarifleksion tulisi olla kokonaisuudessaan 90-100 astetta. Baletin tekniikassa suositaan asentoa, jossa jalan sisempi kaari on korkea ja jalkaterä on hienoisessa abduktiossa ja eversiossa plantaarifleksion lisäksi.[2] Ojennuksessa suurin plantaarifleksio tapahtuu ylemmästä nilkkanivelestä ja metatarsofalangeaalinivelistä, loput muista jalan nivelistä[3]. Useat nilkan ja jalan lihaksista osallistuvat plantaarifleksointiin. Triceps surae-lihakset, jotka ovat nilkan pääplantaarifleksoreita, vetävät calcaneusta eli kantaluuta kohti sääriluuta, jolloin jalan sisempi pitkittäinen kaari jää kuitenkin matalaksi. Tanssijalle tärkeämpiä plantaarifleksoreita ovatkin avustavat lihakset peroneus longus, tibialis posterior ja isovarpaan pitkä koukistajalihas flexor hallucis longus, sillä ne myös kohottavat jalan sisempää pitkittäistä kaarta. Käyttämällä näitä lihaksia tanssijalle muodostuu korkeakaarinen ojennus.[4] Toistuva yliaktiivinen triceps surae-lihasten käyttö saattaa myös aiheuttaa ylemmän nilkkanivelen takaosiin tanssijoille tyypillistä rasitusvammaa, posteriorista pinnetilaa.[5]

Kuva C2. Ojennus. Jalan sisempi pitkittäinen kaari on korkea.
Kuva C3. Ojennuksessa jalkaterän tulisi kääntyä hienoiseen abduktioon ja eversioon.

Demipointe

Demipointe-asennossa tanssija nostaa kantapäät irti lattiasta ja nousee päkiöiden päälle. Demipointe-asento valmistaa nuorta tanssijaa pointe-asentoon ja kärkitossutyöskentelyyn. Tanssija suorittaa myös usein varpaiden kärjillä tehtävät liikkeet demipointessa, mikäli tanssissa tai harjoituksissa ei käytetä kärkitossuja. Demipointessa jalan ja nilkan nivelten plantaarifleksion tulisi olla 90-100 astetta ja tämän lisäksi metatarsofalangeaalinivelen ekstension tulisi olla n. 90 astetta tai enemmän (kuva C4)[6]. Jalan painopisteen tulisi olla ensimmäisen ja toisen metatarsaalin päällä. Lihaksista demipointen suorittavat pääasiassa triceps surae-lihakset ja avustajina toimivat peroneus longus, abductor hallucis, tibialis posterior ja flexor hallucis longus.[7] Demipointe-asennossa nilkan ja jalan voimakkaana ja pääasiallisena tukena toimii ns. winlass-ilmiö, jossa kantakalvo toimii eräänlaisena vipuna.

Mikäli tanssija ei saavuta demi-pointessa toivottua 90-100 asteen plantaarifleksiota tai metatarsofalangeaalinivelten ekstensio ei yllä 90 asteeseen, tanssija saattaa yrittää kompensoida vajausta siirtämällä jalan painopistettä päkiän ulommalle syrjälle (kuva C5). Jalkaterä kääntyy silloin supinaatioon ja jalkaan syntyy varus-asento. Asento voi johtua myös nilkkaa ja ja jalkaa tukevien lihasten heikkoudesta. Jalan lateraaliset osat ylikuormittuvat asennon toistuessa ja mm. viides metatarsaaliluu altistuu rasitusmurtumalle.[8]

Kuva C4. Demipointessa nilkan ja jalan nivelissä tulisi olla 90-100 asteen plantaarifleksio, metatarsofalangeaalinivelen eksensio tulisi olla 90 astetta tai enemmän.
Kuva C5. Jalan painopiste on siirtynyt I ja II metatarsaaliluun päältä virheellisesti päkiän ulkosyrjälle, jolloin jalan lateraaliset osat ylikuormittuvat.

Pointe ja kärkitossutyöskentely

Kuva C6. Pointe-asento kärkitossuilla.

Pointe-asento tarkoittaa varpaiden kärjillä seisomista ja tukena tässä asennossa ovat kärkitossut, joiden kärkiosa on laatikkomainen ja kova. Varpaiden kärjillä tanssiminen edellyttää aloittelevalta tanssijalta vuosien harjoittelua tekniikan ja jalan ja nilkan lihasten vahvistumiseksi. Hyvin istuvien ja oikein jalkaa tukevien kärkitossujen valinta on tärkeää vammojen ennaltaehkäisyssä ja tossut tulisikin valita aina tanssinopettajan tai jonkun muun alan ammattilaisen opastuksella[9]. Pointe-asennossa tanssijan ylemmässä nilkkanivelessä ja jalan nivelissä tulisi olla 90-100:n asteen plantaarifleksio. Painopiste on jakaantunut ensimmäisen ja toisen varpaan kärjelle.[10]

Varpaiden kärjillä seistessä lihasten aktiivinen tuki on erityisen tärkeää. Triceps surae-lihakset toimivat pääasiallisina plantaarifleksoreina. Varpaiden koukistajat flexor hallucis longus ja flexor digitorum longus auttavat nousussa demipointe-asennosta kärjille sekä saavuttamaan korkean jalan kaaren. Tibialis posteriorin, tibialis anteriorin ja peroneus longuksen jänteet kulkevat nilkan ja jalan sivuilla ja sen vuoksi ne myös estävät jalkaa kääntymästä pronaatioon tai supinaatioon varpaiden kärjillä seistessä. Myös delta-nivelside ja ylemmän nilkkanivelen lateraaliset nivelsiteet tukevat nilkkaa tässä asennossa, jossa kantakalvon windlass-ilmiö ei enää toimi.[11]

Väsyneinä tanssijat saattavat antaa jalan plantaarifleksoida kärkitossuissa vapaasti ilman lihastukea, jolloin jalkapöytä ”roikkuu” yli kärkitossusta ja jalan tukirakenteet rasittuvat[12]. Huonosti tuettu tai pakotettu plantaarifleksio saattaa venyttää nilkan ja jalan etummaisia rakenteita ja aiheuttaa esim. mikrotraumoja ylemmän nilkkanivelen etuosiin. Tämä saattaa johtaa nilkan anterioriseen pinnetilaan.[13] Varpaiden kärjillä seistessä koko kehon painopiste asettuu myös hyvin pienelle aluelle ensimmäisen ja toisen metatarsaaliluun ja ensimmäisen ja toisen varpaan kärjen varaan. Nämä nilkan sisemmät rakenteet joutuvat siten erityisen kovalle kuormitukselle. Toinen metatarsaaliluu, joka on ensimmäistä huomattavasti pienempi ja heikompi, saattaa helposti ylikuormittua, jolloin se altistuu mm. rasitusmurtumalle[14].

Pakotettu plantaarifleksio

Tanssija altistuu monille rasitusperäisille vammoille, mikäli mikäli hän ei yllä tendussa, demipointessa tai kärkitossuilla toivottuun 90-100 asteen plantaarifleksioon, vaan asento jää vajaaksi. Tanssija voi yrittää pakottaa jalkaterää ideaaliasentoon plantaarifleksoimalla entistä voimakkammin jalan ja nilkan niveliä. Tällöin mm. triceps surae-lihas ja erityisesti akillesjänne altistuvat ylikuormitukselle, sillä ne suorittavat plantaarifleksiossa suurimman työn. Tämä saattaa johtaa mm. akillesjänteen tendiniittiin tai tendinoosiin.[15] Tanssija saattaa myös yrittää plantaarifleksiota niin voimakkaasti, että saavuttaa lopulta asennon, jossa ylemmän nilkkanivelen takaosassa tibian, taluksen ja calcaneuksen luiset pinnat joutuvat kosketuksiin. Toistuvana tämä kontakti saattaa rasittaa ylemmän nilkkanivelen takaosaa ja aiheuttaa alueelle posteriorista pinnetilaa.[16]

Viitteet

  1. Clippinger 2007, 336
  2. Clippinger 2007, 333, 336
  3. Ahonen 2008, 101-2
  4. Clippinger 2007, 333, 337; Lewton-Brain, 2009
  5. Lewton-Brain, 2009
  6. Clippinger 2007, 336-7
  7. Ahonen 2008, 100-6
  8. Fitt 1997, 33, 36-7; Motta-Valencia 2006, 4
  9. Huwyler 2002, 119.
  10. Clippinger 2007, 337; Kadel 2006, 814-5
  11. Clippinger 2007, 336-7
  12. Lind & Osmala 2009
  13. Niek van Dijk 2006, 663-4
  14. Ahonen 2008, 105; Goulart et al. 2008, 297
  15. Norris 2005, 48
  16. Niek van Dijk 2006, 665-6

Lähteet

  • Ahonen, J. 2008. Biomechanics of the Foot in Dance. A Literature Review. Journal of Dance Medicine & Science. 12 (3), 99-108.
  • Clippinger, K. 2007. Dance Anatomy and Kinesiology. Human Kinetics, Champaign, USA.
  • Fitt, S.S. 1996. Dance Kinesiology. Schirmer Thomson Learning, USA.
  • Goulart M., O’Malley, M., Hodgkins, W. ym., 2008. Foot and Ankle Fractures in Dancers. Clinics in Sports Medicine. 27, 295-304.
  • Huwyler, J.S. 2002. The Dancer’s body. Dance Books Ltd, Hampshire, UK.
  • Kadel, N. 2006. Foot and Ankle Injuries in Dance. Physical Medicine and Rehabilitation Clinics of North America. 17, 2006, 813-26.
  • Lewton-Brain, P. 2009. Putting Your Best Foot Forward. Biomechanical Consideration in Dancers Feet. Luento. International Dance Medicine Symposium, Helsinki 10.6.2009.
  • Lind, P., Osmala, J. 2009. Haastattelu 26.5.2009. Osteopaatti ja fysioterapeutti. Suomen Kansallisooppera.
  • Niek van Dijk, C. 2006. Anterior and Posterior Impingement. Foot and Ankle Clinics. 11, 663-83.
  • Norris, R.N. 2005. Common Foot and Ankle Injuries in Dancers. Teoksessa Solomon R., Solomon J., Cerny Minton, S. 2005. Preventing Dance Injuries. S. 39-51. Human Kinetics, Champaingn, USA.
<< Etusivulle
Tietoja sivustosta
Kirjaudu